13.1.2026 täytti Muisto Reponen 80 vuotta. Muisto Reponen toimi vuosia sukuseuran halltuksessa. Sukuseuran puolesta Muistoa kävi onnittelemassa Päivi Engård ja Seija Kindstedt. Mukana oli myös sukuseuran vanhin, Sirkka Surakka (sisar)
ONNEA MUISTO 🌹
19.01.2026
Leo Segerman valittu FIB:n (Kansainvälinen jääpalloliitto) Hall of Fameen (kunniagalleria)
Kansainvälisen jääpalloliiton (FIB) vuosikongressissa Porissa lauantaina 17.1. Leo Segerman on valittu FIB Hall of Fameen. Tunnustus myönnettiin kongressin päätteeksi “tunteikkaassa ilmapiirissä” osoituksena Leon pitkästä ja merkittävästä panoksesta Lappeenrannan, Suomen ja kansainvälisen jääpallon hyväksi.
Leo on vasta toinen suomalainen FIB Hall of Fame -kunnian saaja.
Pitkä ura kentällä – ja vielä pidempi työ lajin eteen.
Leo aloitti jääpallouransa LaPassa (Lappeenrannan Pallo) 1960-luvun lopulla, siirtyi Porvoon Akillekseen ja palasi takaisin kotikaupunkiinsa ja teki kansainvälisen läpimurtonsa Veiterässä 1980-luvun alussa. Veiterästä menestyksekäs pelaajaura jatkui useaksi vuodeksi Ruotsiin.
Leo “Leksa” Segerman tunnetaan sekä huippupelaajana että vaikuttajana. Hän pelasi Suomen A-maajoukkueessa 84 ottelua ja teki 52 maalia, voittaen MM-hopeaa ja neljä MM-pronssia. Lisäksi hänet valittiin Suomessa vuoden jääpalloilijaksi (1980) ja MM-turnauksen All Stars -joukkueeseen (1981).
Pelaajauran jälkeen Leo on toiminut kansainvälisen jääpalloliiton, Suomen jääpalloliiton ja Veiterän hallituksissa pitkään sekä tukenut, varsinkin Lappeenrannan jääpallotoimintaa (Veiterä ja Wiipurin Sudet) monin tavoin aktiivisesti vuosien ajan.
Lämpimästi tervetuloa juhlimaan sukuseuran 35-vuotisjuhlaa 14.6.-15.6.2025
Aika: 14.-15.6.2025
Paikka:Viljakansaaren Nousmaja, Korteniementie 67, 52200 Puumala
Lauantaina sukuseuran kesäkokous, sukuseuran historiaa ja seuran sukututkimuksesta tietoa. Ensimmäiset Sukuolympialaiset. Mahdollisuus saunoa rantasaunassa ja pulahtaa uimaan sekä kalastaa. Kodassa iltapalaa ja illalla Kannat kattoon-sukudisco
Sunnuntaina Sukugolf-kilpailu Puumalan Golfissa ja retkiohjelmaa.
Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin.
Tuuthan siekin!
Nyt on aika herättää eloon sukujemme tarinat ja jakaa muistomme seuraaville sukupolville! Sukuseura julistaa kaikille avoimen muistelmakilpailun, jonka tarkoituksena on kerätä ainutlaatuisia sukuun liittyviä tarinoita, kaskuja, elämänkertoja ja muistoja. Tämä on mahdollisuutenne kaivaa esiin ne kertomukset, jotka ovat vuosien saatossa kulkeneet perheen parissa, ja antaa niille arvoisensa paikka suvun historiassa.
Kilpailuun voi osallistua kaikenlaisilla kirjoituksilla, olipa kyseessä sitten lyhyt kasku, elävä tarina tai pidempi elämänkerta. Voitte myös jakaa valokuvia, jotka tukevat tai täydentävät muistoja – ne ovat arvokas osa sukuhistoriaamme.
Aihe: Kirjoituksen tai kuvan tulee liittyä tavalla tai toisella sukuun – oli kyseessä sitten yksittäinen henkilö, tapahtuma tai koko sukuun liittyvä tarina.
Muoto: Voit kirjoittaa lyhyitä kertomuksia, perinteisiä elämänkertoja tai jakaa hauskoja ja koskettavia muistoja. Myös valokuvat ovat tervetulleita ja voivat täydentää tekstiä.
Pituus: Ei tarkkaa rajoitusta, mutta suosittelemme enintään 5 sivun mittaista tekstiä.
Lähetysohjeet: Lähetä muistelmasi segermaninsukuseura@gmail.com, ja lisää mukaan yhteystietosi sekä tieto siitä, miten muistelmasi liittyy sukuun.
Palkinnot: Parhaat muistot ja tarinat palkitaan – luvassa on hienoja palkintoja sekä julkaisumahdollisuus sukuseuran muistokirjassa!
Muistelmakilpailun avulla voimme vaalia ja tallentaa sukumme arvokasta historiaa. Näin varmistamme, että tarinat ja muistot eivät unohdu, vaan säilyvät seuraaville sukupolville. Jokainen tarina on tärkeä, ja jokainen osallistuja auttaa rikastuttamaan yhteistä perintöämme.
Osallistukaa rohkeasti ja jakakaa ne naurut ja kyyneleet, joita suvun tarinat ovat tuoneet. Tehdään tästä yhdessä muistojen aarrearkku, johon voimme palata vuosien päästä – ja jonka voimme jättää perinnöksi tuleville sukupolville.